Tehostettu palveluasuminen

07.07.2023

Loppuelämän koti asukkaillemme.


Tiilituvan asumisyksikössämme asustaa 18 kehitysvammaista ja/ tai muuten vammautunutta asukastamme. Kaikki asukkaamme ovat pitkäaikaisia eli he ovat asuneet meillä jo kymmeniä vuosia. 

Tiilituvan tumman tiilikuoren sisältä löytyykin heille yli 750 neliömetriä elintilaa.  Yläkerrassamme on pääosin asukashuoneita, mutta alakerrastamme löytyy asukashuoneiden lisäksi avarat, valoisat ja viihtyisät yleiset tilamme, joissa asukkaamme viettävät yhdessä paljon aikaa. Asukashuoneemme ovat pääosin yhden hengen huoneita ja asukkaamme saavat sisustaa ne haluamallaan tavalla. Asumisyksikössämme on myös useita suihku- ja invawc-tiloja sekä esteetön sauna. Kotiruokaa valmistuu joka päivä ammattitaidolla suurtalouskeittiössämme. Kaikki asumisyksikömme sisäseinäpinnat on saanut uuden vaalean maalipinnan kevään 2023 aikana. 

Piha-alueemme on myös suuri ja helppokulkuinen. Suojaisalla terassilla viihdytään pitkälle keväästä syksyyn. Ulkoilemme/lenkkeilemme paljon ja pihastamme onkin hyvät yhteydet niin Pomarkun kylän palveluihin kuin tapahtumiinkin.

Tehostetussa palveluasumisessa hoitohenkilökuntamme on asukkaidemme apuna ja tukena aina 24/7 eli ympäri vuorokauden. Asukkaidemme hoitoisuus vaihtelee ja avuntarve sen mukaisesti. Osalla asukkaistamme on myös omia henkilökohtaisia avustajia. Nämä asiat on kaikki sovittu hyvinvointialueiden viranomaisten kanssa ja huomioitu runsaassa hoitajamitoituksessamme. 

Hoitohenkilökuntamme toimii myös asukkaidemme asianajajina. Huolehdimme, että asukkaamme saavat tarvitsemansa hoidon, oikeanaikaisesti esim. äkillisissä sairastumistapauksissa. Nopealla hoitoon pääsyyn huolehtimisella olemme jo vuosia saaneet nopeutettua asukkaidemme paranemisprosessia ja näin he ovat saaneet rauhassa parantua kotioloissa sairaalahoidon sijaan. Teemme tarvittaessa tiivistä yhteistyötä myös kotisairaalan kanssa.

Asukkaitamme hoidamme aina yhdenvertaisesti, mutta yksilöllisesti. Käytämme kuntouttavaa työotetta työssämme eli yritämme ylläpitää asukkaidemme toimintakykyä mahdollisimman pitkään. Yritämme parhaamme siis olla tekemättä asioita asukkaidemme puolesta, vaan osallistaa heitä jokaisen asukkaan oma toimintakyky huomioiden. Perussairaidet ja ikääntyminen tuo luonnollisesti mukanaan uusia haasteita arkeemme, mutta muuntaudumme aina tilanteen mukaisesti.

Huolehdimme myös asukkaidemme itsemääräämisoikeuden toteutumisesta ja annamme heidän tehdä päätöksiä ja valintoja omaa hyvinvointiaan edistääkseen. Itsemääräämisoikeuteen keskittyvä moniammatillinen ryhmä (lääkäri, psykologi, sosiaalityöntekijä, sairaanhoitaja) kokoontuu aina touko- ja marraskuussa. Asukaspalavereita pidämme 1 x viikossa, jolloin keskustelemme tulevasta viikko-ohjelmasta ja asukkaidemme mieltä askarruttavista jutuista.

Jokaisella meillä asuvalla asukkaallamme on myös omahoitaja. Omahoitajan kanssa asukkaamme saavat viettää omia, yhteisiä hetkiä, asukkaan toiveita kuunnellen. Jotkut asukkaistamme nauttii konserteista, jotkut onkimisesta ja jotkut mattojen pesusta. Huomioimme tässäkin asiassa asukkaitamme yksilöllisesti ja toteutamme heidän toiveitaan aina mahdollisuuksien mukaan, mielikuvitustakin välillä apuna käyttäen.