Yhdessä koronaa vastaan

28.08.2022

Teemme kaikkemme pitääksemme läheisenne turvassa ja hyvävointisena.

Vierailut ja asukkaisiimme yhteyden pitäminen

Noudatamme alueellisesti sairaanhoitopiirimme ja/tai kuntatilaajiemme antamia ohjeita.

Otamme vieraita vastaan palvelukoteihimme ja asukkaamme saavat käydä kotilomilla. Vierailut palvelukodeissamme toteutetaan joko asukkaan omassa huoneessa tai ulkosalla.

Vierailuista tiedotetaan ennakkoon hoitohenkilökuntaamme. Vierailujen aikana huolehditaan myös hyvästä käsihygieniasta, käytetään suu-nenäsuojusta ja ollaan terveenä. Hoitohenkilökuntamme päästää teidän myös sisään palvelukotiimme, kun saavutte meille. 

Koska tiedämme suurimman osan asukkaan omaisista asuvan kaukana, yhteydenpidot esimerkiksi soittamalla, viestittämällä tai postia lähettämällä ovat myös kaikki tervetulleita.

-----------------------------------------------------------------------------

Asukkaiden työ-, päivätoiminta, viriketuokiot ja jumppahetket

Palvelukotiemme ulkopuolinen päivätoiminta on toistaiseksi edelleen tauolla, mutta asukkaat voivat edelleen jatkaa työ-, päivätoimintaa  ja virikkeisiin osallistumista palvelukotien sisällä. Mahtava hoitohenkilökuntamme toteuttaa asukkaidemme päivien piristykseksi monenlaista tekemistä, kuten askartelua, piirtämistä, maalaamista, bingoa, karaokea, henkilökohtaisia jumppatuokioita, pelien pelaamista, retkiä ja ulkoilua. 

-----------------------------------------------------------------------------

Hoitohenkilökuntamme on tärkein voimavaramme

Hoitohenkilökuntamme tarkkailee omaa terveyttään, eikä meillä tulla töihin kipeänä. Suurin osa henkilökunnastamme on saanut jo kaksi koronarokotetta.

Molemmissa palvelukodeissamme noudatetaan myös oikeaoppista käsihygieniaa. Tämän lisäksi  olemme tiukentaneet hygieniatoimia Satasairaalan infektioyksikön hygieniahoitajilta saaduin ohjeistuksien mukaisesti. Hoitohenkilökunnalla on myös käytössä suunenäsuojaimet aina työvuorojen ajan.

----------------------------------------------------------------------------

Muistathan, että voit aina olla myös yhteydessä toiminnanjohtajaan, jos haluat keskustella vierailukiellosta tai muista asioista. Keskustelemme mielellämme teidän kanssanne.